Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2020.

Minä kunnallisvaaliehdokkaaksi?

Kuva
Olen tänä syksynä hämmästyttänyt jopa itseni. Olen ehdolla Keskustan listoilla sitoutumattomana ehdokkaana kunnallisvaaleissa huhtikuussa 2021. Ennen viime kesää en ollut edes ajatellut ehdokkuutta, saati pitänyt sitä mahdollisena. Olen näihin päiviin saakka ollut taustalla toimiva tekijä, enkä ole kokenut tarvetta tuoda itseäni esille kunnallisvaaliehdokkaana. Miksi sitten lähdin ehdokkaaksi? Ensimmäiseksi, koska minua pyydettiin. Toiseksi, haluan vaikuttaa asioihin, jotka ovat lähellä sydäntäni. Viime maaliskuun jälkeen on lasten ja nuorten sekä ikäihmisten hyvinvoinnissa tapahtunut suuria muutoksia, jotka johtuvat suoraan vallitsevista poikkeusoloista. Etäkoulu, harrastusten pakolliset tauot, eristäytyminen muista ihmisistä sekä pelko sairastumisesta erityisesti ikäihmisillä on tuonut elämään haasteita, joiden tuomaa velkaa maksamme vielä vuosien ajan. Liikunta ja yhdistystoiminta ovat olleet lähellä sydäntäni yli 30 vuoden ajan. Voin sanoa, että minulla sykkii rinnassa vahva seuras